lauantai 1. helmikuuta 2014

Koukulla

Virkkuukoukulla on tällä hetkellä kaksi projektia, niistä ensimmäinen on Valkoinen Projekti.


Valkoinen Projekti ei ole mikään pieni työ. Tavoitteenani on saada se valmiiksi ennen kuin palaan hoitovapaalta töihin syksyllä. Tätä hommaa ei siis tehdä kerralla valmiiksi. Ei tosiaankaan. Maaliskuussa koittavaa lomamatkaa varten täytyykin hankkia 2,5 mm bambukoukku. Jos ehtisi lentomatkojen aikana koukutella. Se voi tosin jäädä haaveeksi kun matkaseurana on pikkumies 1v3kk. Valkonen Projekti valmistuu Novitan Kotiväki- langasta.

Toiseen kesken olevaan virkkausprojektiin viittasinkin jo edellisessä postauksessa. Turkoosi-lilasta Puro Batikista on tulossa tunika talvilomareissulle.


Ostin aluksi liian vähän lankaa ja viime päivät olenkin metsästänyt samaa värjäyserää. Osoittautui nimittäin että tämän langan kohdalla värierot ovat huimia. Tänään onneksi löytyi Prismasta vielä tarvittavat kolme kerää samaa värierää. Huh!

Näillä täällä siis mennään eteenpäin. Oikea talvikin tuli vihdoin viime yönä.


maanantai 27. tammikuuta 2014

Novitan kevät 2014

Novitan kevään 2014 värikartasta olen bongannut ainakin jo liila- turkoosin Puro Batikin. Näin tämän viikonloppuna Prisman lankahyllyssä ja se on aivan mahtava! Suurena turkoosin ystävänä olen jo ehtinyt etsiä sopivan mallinkin tuosta langasta toteutettavaksi. Lankakauppaan pääsen tosin vasta iltasella ja siihen on aikaa monen monta tuntia.

Niin, minä olen ehdottomasti toteuttaja. Kun saan jotain päähäni, sen pitäisi toteutua mieluiten heti. Haluan nähdä tuloksen välittömästi. Usein minulla onkin selkeä mielikuva siitä miltä tuloksen pitäisi näyttää ja mikäli todellisuus ei vastaa mielikuvaa, homma menee purkuun. Hyvin usein.